VSY

TUTKIMUS

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö tukee vapaan sivistystyön tutkimusta ja tekee siihen liittyvää yhteistyötä

- kokoamalla vapaan sivistystyön alueelle tutkimuksesta kiinnostuneiden toimijoiden verkostoa,

- kehittämällä tutkimuksen tekoa tukevia toimintamuotoja,

- vahvistamalla yliopistojen ja vapaan sivistystyön kentän yhteyksiä ja vuoropuhelua,

- kokoamalla vapaaseen sivistystyöhön kohdistuvia tutkimuksia, tutkimustarpeita ja -ideoita

- ja osallistumalla tutkimusohjelmien ja -hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen Suomessa ja kansainvälisesti.

Tutkimustoimintaa on tuettu myös apurahoilla vuosina 2001 - 2010.

Lisätietoja antaa Leena Saloheimo puh. (09) 6120 3713.


TUTKIJATAPAHTUMAT

- järjestää itse ja yhdessä muiden vapaan sivistystyön ja aikuiskasvatuksen tutkimuksen toimijoiden kanssa seminaareja ja tapaamisia sekä
- tiedottaa kotisivuillaan aikuiskasvatusalan kansallisista ja kansainvälisistä tutkijatapaamisista ja seminaareista.

>> Lisätietoja tästä


TUTKIMUSTIETOKANTA

Tutkimustietokantaan on koottu tietoja vapaata sivistystyötä koskevasta ja sivuavasta tutkimuksesta, jota on tehty Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla.

Tietokantaa päivitetään tarpeen mukaan. Tietoja uusista tai puuttuvista tutkimuksista voi lähettää Leena Saloheimolle osoitteeseen leena.saloheimo(at)vsy.fi.

>> Lisätietoja tästä

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

TUTKIMUS

LINKIT

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO