Opintojen tavoitteena on, että opiskelija voi käytännössä toteuttaa hankkeen tai projektin tai olla mukana sellaisen toteuttamisessa ja arvioinnissa. Projektin aikana opiskelija pääsee kokeilemaan käytännössä ja lisäämään taitojaan kansalaistoiminnan saralla. Projekti voidaan toteuttaa yksilötyöskentelynä tai pienryhmien työnä. Projekti voi olla luonteeltaan tapahtuman toteuttaminen, leirin tai juhlan järjestäminen, tempaus tai muu vastaava. Parhaimmillaan projekti jäsentää opiskelijalle yhä edelleen kansalaistoiminnan mahdollisuuksia ja muotoja, kannustaa häntä aktiiviseen kansalaisuuteen ja jäsentää häntä osaksi ihmisten yhteisöä.
Hankkeeksi voidaan hyväksyä myös opiskelijan osallistuminen vapaaehtoistyöhön tai käytännön järjestötoimintaan. Lähtökohtana on aina, että opiskelija raportoi toimintansa ja näin pääsee osallistumaan myös oman toimintansa arviointiin. Tämä edellyttää, että toiminta on opiskelijan osalta selkeästi todettavissa olevaa. Kokonaisuus sisältää vähintään 1 ov:n verran työskentelyä.