VSY

VSY 21.5.2008

Kansalaisten Eurooppa -ohjelmassa haku kansalaishankkeille

Haku kansalaishankkeille, joissa edistetään kansalaisten aktiivista osallistumista EU-asioihin ja keskusteluun EU:n tulevaisuudesta, päättyy 1.7.2008.

Erityisesti tuetaan kansalaispaneeleja. Kansalaispaneelien tulee käsitellä vähintään yhtä Kansalaisten Eurooppa -ohjelman vuositeemoista:

  • kulttuurienvälinen vuoropuhelu
  • EU:n uudistussopimus (Lissabonin sopimus) ja sen vaikutus Euroopan unionin kehitykseen
  • naisten osallistuminen politiikkaan
  • urheilu aktiivisen kansalaisuuden ja sosiaalisen osallisuuden edistäjänä
  • valmistautuminen luovuuden ja innovoinnin teemavuoteen 2009.

Paneeleihin tulee osallistua vähintään 200 osallistujaa.

Avustusta voivat hakea julkiset tai yksityiset voittoa tavoittelemattomat organisaatiot. Hankkeessa on oltava mukana kumppaniorganisaatioita vähintään neljästä eri ohjelmaan osallistuvasta maasta hakijan oman maan lisäksi.

Hankkeet tulee aloittaa 1.12.2008-28.2.2009 välisenä aikana ja niiden tulee päättyä viimeistään 31.12.2009. Hankkeen enimmäiskesto on 10 kuukautta.

Tukisumma on vähintään 75 000 euroa ja enintään 150 000 euroa. Tuki on osarahoitusta ja kattaa enintään 60 % hankkeen tukikelpoisista kokonaiskustannuksista.

Lisätietoja www.cimo.fi/kansalaisteneurooppa -> Aktiivisten kansalaisten Eurooppa

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO