VSY

10.3.2009

KEHO-loppuraportti luovutettu opetusministerille

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman valmisteluryhmä on luovuttanut loppuraporttinsa opetusministeriö Henna Virkkuselle.

Johtaja Marita Savola ja puheenjohtaja Aaro Harju väliraportin julkaisutilaisuudessa 2008.

Ehdotus käsittää vapaan sivistystyön kehittämisohjelman vuosille 2009-2012.

Valmisteluryhmä esittää muun muassa, että vapaan sivistystyön lainsäädäntö uudistettaisiin. Lakiesitys vapaasta sivistystyöstä annettaisiin eduskunnalle syksyllä 2009.

Lisäksi esitetään uudistuksia rahoitusjärjestelmään ja vapaan sivistystyön rakenteisiin, joilla tuettaisiin toiminnan edellytyksiä yhö laajeneviin tehtäviin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Valmisteluryhmä esittää, että valtion talousarviossa huomioitaisiin vuodesta 2010 lähtien lisävoimavarat uuden rahoitusmallin käyttöönoton sekä ylläpitäjä- ja oppilaitosrakenteen kehittämisohjelman toimeenpanon tukemiseen.

>> Loppuraportti kokonaisuudessaan täällä.
>> Opetusministeriön tiedote täällä.

Opetusministeriön valmisteluryhmä aloitti työnsä maaliskuussa 2008. Kehittämisohjelman väliraportti julkaistiin lokakuussa 2008. Valmisteluryhmän puheenjohtajana on toiminut johtaja Marita Savola.

>> Lisätietoja kehittämisohjelmasta täältä.

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Kirjautuminen
Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO