VSY

VSY 18.5.2009

VSY täytti 40 vuotta

VSY juhlisti 40-vuotista taivaltaan 13.5.2009 kutsumalla ystäviä ja yhteistyökumppaneita Flooranpäivän juhlaan. Lähes 90 vierasta saapui G18-talon saliin juhlistamaan syntymäpäivää.

 

Tunnelma sukeutui keväisen pirteäksi, sellon ja harmonikan sävelten sävyttämänä ja keskustelu virittyi puheenvuorojen siivittämänä.

Puheenvuoron sivistyksestä esitti fil. tri Hannele Koivunen. Puheessaan hän palautti mieliin sivistyksen sanallista historiaa, jolla Suomessa on varsin mielenkiintoinen kiinnekohta. Nimittäin saksan kielen sivistystä tarkoittava sana Bildung otettiin aikoinaan Suomessa käyttöön käännöksenä "sivistys", joka itse asiassa liittyy pellavan viljelyyn
- Korjatut ja kuivatut pellavan varret ensin hakataan hajalle, jolloin niistä irtoavat kuidut ja muut osat erilleen. Tämän jälkeen ne sivistetään eli harjataan, minkä seurauksena kuidut puhdistuvat, silenevät ja oikenevat, Koivunen kertoi.

Koivusen mukaan sivistys on ihmisen kokonaiskasvua, jota tuetaan muun muassa kulttuurisilla oikeuksilla. Hänen mielestään sivistykselliset ja kulttuuriset oikeudet ovat olleet vähemmän kehittynyt ihmisoikeuksien osa-alue, johon on kiinnitetty enemmän huomiota 1990-luvulta alkaen.
- Suomessa haasteena on löytää moniulotteisia lähtökohtia sivistykseen. Yhteiskunnan luovuus perustuu luovuuden lisäksi yhteiskunnan moninaisuuteen ja osallisuuteen, Koivunen totesi ja toivotti yhteisjärjestölle menestystä työssään sivistyksen puolestapuhujana.

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö - Samverkande bildningsorganisationerna ry rekisteröitiin 21.5.1969. Ennen tätä vapaan sivistystyön toimijoiden epävirallisena yhteistyöelimenä toimi Suomen Kansansivistysjärjestöjen yhteistoimikunta. Tällä hetkellä VSY:ssä on 18 jäsentä, jotka edustavat laajasti vapaan sivistystyön alaa.

VSY kiittää kaikkia juhlaan osallistuneita ja tilaisuutta muistaneita!

Täältä lisää juhlakuvia.

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO