VSY

VSY 8.6.2009

KTOL lyhensi nimensä Kansalaisopistojen liitoksi

Kansalais- ja työväenopistojen liitto (KTOL) hyväksyi liiton nimen muuttamisen Kansalaisopistojen liitoksi.

KTOL perustettiin vuonna 1919 Suomen Työväenopistojen liiton nimisenä. Nykyisen nimensä liitto sai vuonna 1967. Nyt liitto halusi yksinkertaistaa pitkän nimensä. Kansalaisopisto on lisäksi lain tuntema oppilaitosmuodon yleisnimi. Yksittäisen opiston nimi voi olla myös aikuisopisto, vapaaopisto tai pelkästään opisto. Työväenopiston nimeä käyttää kymmenisen prosenttia opistoista.

Kansalaisopistoja on Suomessa 207 ja niiden toiminta kattaa kaikki kunnat. Opistojen määrä on laskenut viidessä vuodessa viidenneksellä. Muutos selittyy kuntaliitoksilla ja opistojen yhdistymisillä alue- ja seutuopistoiksi.

KTOL juhlistaa 90-vuotista taivaltaan 9.6.2009 seminaarilla, jossa puhuvat muun muassa Tasavallan presidentti Tarja Halonen, Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne ja Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen.

KTOL on yksi Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön VSY:n perustajajärjestöistä ja yhteisjärjestön jäsen.

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO