VSY

VSY 28.1.2010

Tilasto- ja tietopohjan kehittämishankkeen työsuunnitelmalle aikataulu

Hankeryhmä on kokouksessaan 20.1.2010 hyväksynyt puheenjohtajan ehdotuksen työsuunnitelmaksi.

Tavoitteena on selvittää kaikki nykyiset tilasto- ja tietopohjien sisällöt ja tiedonkeruumenetelmät (sis. Tilastokeskus, opetushallinto, järjestöt ja oppilaitokset), Suunnitelman mukaan vapaan sivistystyön järjestöt selvittävät oppilaitosten ja ylläpitäjien nykyisen tilasto- ja tietopohjan ja sen keräämistavat 24.3.2010 mennessä.

Kesäkuun alkuun mennessä on tarkoitus olla valmiina selvitykset vapaan sivistystyön ohjauksen ja kehittämisen edellyttämistä tietotarpeista. Tämäkin tehtävä osoitettiin oppilaitosten ja ylläpitäjien osalta järjestöjen tehtäväksi.

Puheenjohtajan mielestä kunkin oppilaitosmuodon omalla keskusjärjestöllä on parhaat edellytykset kuvata tiedonkeruun nykytilanne niin oman järjestönsä, kuin myös edustamansa oppilaitosverkoston kannalta. Tilannekuvauksen laatiminen ei ole aivan yksinkertainen tehtävä ja vaatii aikaa ja paneutumista. Mitään korvausta valmistelutyöstä ei kuitenkaan ollut luvassa.

Hankkeen työsuunnitelmaan voi tutustua tarkemmin VSY:n sivustolla osiossa Edunvalvonta - Kehittämisohjelma 2009-2012.

Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO